Porkkalanniemellä kolmannen kerran

Tällä kertaa olin Porkkalanniemellä kuvausretkellä luontokuvauskurssin kanssa. Ensimmäisen kuvan aiheena on kallion kuviot ja vesi.

Edellisellä kerralla seurasin kauriiden vaarallista toikkarointia heikoilla jäillä. Yksi niistä ei sitten jollakin kerralla päässyt ylös jäistä – olisiko tämä sitten se, joka viimeksi toistuvasti putosi jäihin. Varo heikkoja jäitä!
Rantakäärmeet olivat heränneet.
Useimmat haahkat olivat optiikan ulottumattomissa, mutta tämä yksilö oli kuvausetäisyydellä.
Poislähtiessä huomasin autosta tämän hirven ja pysähdyin kuvaamaan senkin. Taitaa olla toistaiseksi paras hirvikuvani.

Uudestaan Porkkalaan

Ahtojää oli kuulemma tänään lähtenyt tuulen mukana merelle ja Porkkalanniemen edusta oli avoinna. Haahkaparvi majaili luodon vieressä. Perjantaiseen tapaan paikalla majaili myös kyhmyjoutsenia, mutta nämä ohilentävät olivat laulujoutsenia.

Porkkalanniemi

Kumma kyllä en ole koskaan ennen ollut Porkkalanniemellä kevätmuuton aikaan. Päivä oli pilvipoutaisen harmaa, mutta kyllä aurinko välillä näkyi pilven läpi. Näkyihän siellä ainakin joutsenia, merimetsoja, isokoskeloja, telkkiä, jotakin sorsia ja jos olisi ollut kiikarit niin varmaan muutakin. Mutta ennenkaikkea ahtojäämaisema oli mahtava. 

Jäällä seikkaili myös kolme kaurista, joista yksi selvästi muita tyhmempi – se kävi kahdesti uimassa muiden kiertäessä vahvemman jään kautta, eikä loppujen lopuksikaan päässyt saarelle, joille muut menivät. Mitä lie sieltä hakivat; jotakin syötävää varmaan.