Luomumuffinsit

Googlasin englanniksi “Muffins recipe” ja valitsin ensimmäisen sivuston “Top 10 Best Muffins Recipes” ja valitsin mustikkamuffinsin, koska siinä nimiraaka-aine voisi olla kotimainen. Resepti ja ohje englanniksi siis tässä. Ohjeessa on tietysti kuppeja ja unsseja; alla olen laskenut ne tutummiksi mitoiksi.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

4,7 dl vehnäjauhoa (tässä tapauksessa olen käyttänyt Riihipuodin luomuspelttijauhoa)
1 ruokalusikallinen leivinjauhetta (Latvialaisen Aloja Starkelsenin kehittämä luomuleivinjauhe – tätä on turha hakea kaupasta)
½ teelusikallista suolaa (ruususuolaa)
1 luomumuna
runsas 2 dl sokeria (Danisco luomu)
60 g sulatettua luomuvoita (Juustoportti)
ohjeen mukaan vajaa 3 dl hapankermaa, mutta käytin 2 dl luomukermaviiliä (Arla Ingman – ei ehtinyt kuvaan)
ohjeen mukaan vajaa 3 dl mustikoita, mutta käytin 200 g Pakkasmarjan kotimaisia pakastemustikoita (ei luomua)

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Ensin kananmuna vatkataan ja sitten lisätään sokeri ja taas vatkataan.Vatkaamisen tarkoitushan on saada taikinaan ilmakuplia.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Sekoitetaan jauhot, leivinjauhe ja suola ja sihdtaan. Taas on tarkoitus saada taikinaan ilmaa. Samasta syystä tietysti käytetään leivinjauhetta.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Mustikat sekoitetaan jäisinä jauhoihin.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Kananmuna-sokeri vatkos lisätään jauhoihin ja sekoitetaan varovasti lastalla, etteivät mustikat rikkoonnu.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Kahdellla lusikalla taiteillaan taikinaa muffinsivuokiin.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Ohjeen mukaan paistoaika 175 asteessa olisi 25-30 min, mutta minulla meni 35 min. Istuin uunin vieressä katsomassa, missä vaiheessa leivinjauhe alkaa vaikuttaa. Silmämääräisesti nouseminen alkoi 12 minuutin kohdalla.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Valmiit muffinsit on otettu uunista.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Jäähtymään ritilälle.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Hyvää oli. Vaikka resepti on amerikkalainen, muffinsit eivät ole liian makeita.

Jauhelihavartaat

“(12 kpl)
12 varrastikkua
250 g luomujauhelihaa
1 luomusipuli
1 luomuvalkosipulinkynsi
1 tl luomuoreganoa
1 tl luomupaprikajauhetta
1/2 tl luomucayennepippuria
1 tl suolaa
1 tl luomumustapippuria
1 rkl luomurypsiöljyä

Laita varrastikut likoamaan veteen. Hienonna sipulit ja sekoita ne jauhelihan joukkoon. Lisää mausteet. Muotoile massasta kostutetuin käsin 12 pitkäno- maista puikulaa. Pujota puikulat varrastikkuihin. Pirskottele puikulat öljyllä ja paista 225 ̊C noin 10 min.”

Ohje on tulossa uuteen MMM:n menekinedistämisvaroilla tehtävään esitteeseen ja on alunperin peräisin Finfood Luomun materiaaleista. Sitä katsoessa ensimmäisenä kiinnittyy huomio siihen, että se on varsin lihainen, eli jauhot, kuiva leipä, kananmunat yms, jota lihapullassa voisi käyttää, ei ole. Mausteita sen sijaan on runsaan puoleisesti, mutta se ei minua yleensä haittaa. Mennään tällä.

Tässä siis raaka-aineet. Pakastimesta löytyi Labbyn kartanon Herefordin jauhelihaa noin 1kg könttä, eli resepti täytyi 4-kertaistaa, jotta sain jauhelihan käytettyä. Pannaan ylimääräinen taikina jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää. Sipuleja pitäisi olla ohjeen mukaan 4, mutta laitoin 6, koska ne olivat melko pieniä. Valkosipulin kynsiä 4 kappaletta. Valkosipuliahan löytyy nykyään kaupasta luomuna myös valmiiksi kuorittuna (Jokilaakson Juusto), mutta itse olen vielä sipulit kuorinut itse. Mausteet löytyivät luomuna keittiön kaapista, mutta suomalaisen kaupan hyllyltä ei ihan näitä samoja löytyisi. Mutta kyllä luomumausteitakin jo kaupassa on, joten kyllä ne sieltä löytyvät. Luomuoregano on Sonnentoria (löytyy ainakin Ruohonjuuresta), paprika tanskalaista Naturaliaa (ei löydy Suomesta), cayannepippuri Urtekramilta (Aduki) ja kokonainen mustapippuri saksalaista Lebensbaumia. Rypsiöljy tietenkin kotimaista Virginoa.

Sipuli siis hyvällä veitsellä pieneksi – tai muulla konstilla, jos itkettää liikaa.

Tässä kaikki raaka-aineet ovat sekoittamista vailla valmiit.

Tässä ne ovat sitten sekaisin.

Tuosta runsaan kilon taikinasta otin neljäsosan (250g lihaa) ja jaoin sen ohjeen mukaisesti 12 palaan ja muotoilin niistä puikulat, jotka laitoin tikkuihin. Vastoin ohjetta laitoin aina 3 samaan vartaaseen. Koko oli ihan sopiva. Sitten tein vielä pari tikkua lisää, jotta porukalle riitti syötävää. Kuvassa ne ovat jo uunissa ja hiukan öljyä on pensselöity päälle.

Nyt ne ovat olleet 10 min 225 kiertoilmauunissa ja näyttävät varsin kypsiltä. Hämäyksen vuoksi eli kuvauksellisista syistä olen vaihtanut puhtaan astian alle – todellisuudessahan niistä hiukan valuu nestettä.

 

Tässä on sitten yritetty tehdä annoskokonaisuus. Papu-porkkanapataa taustalla, pastasekoitus ja vihreää luomusalaattia. Var så god.

Ja täytyy myöntää, että mausteista elikkä tulista oli. Mausteita kannattaisi varmaan reseptistä vähentää vaikka puoleen.

Kuvat + muutama tästä puuttuva löytyvät myös Smugmugista.

Kanttarelli pasta

Sienet, lähinnä kanttarelli, paistetaan sipulin kanssa, lisätään fetajuustoa – vai onko se nykyään jotakin salaattijuustoa – ja kasvisruokakermaa. Keitetään makaroni, laitetaan se suureen kulhoon (muista lorauttaa Virgino öljyä kun olet kaatanut veden pois) ja sienikastike päälle. Voilá!

Sieniä kannattaa hakea metsästä – niistä saa hyvää ruokaa, johon (melkein) ei liity ekologisia, eikä ainakaan eettisiä ongelmia. Tietysti jos ne hakee autolla kovin kaukaa, alkaa ekologian kanssa olla niin ja näin. Mutta sieniä löytää jopa Espoon keskuspuistosta – siis kävelymatkan päästä täältä!



Luomupizzaa

Olimme tänään kuvaamassa Espoon keskuspuistossa Santerin kanssa. Metsästä löytyi tietysti myös suppiksia, joten päätimme tehdä sienipizzan. Loppujen lopuksi pizzaan tuli paksuhko kerros kaikkea muutakin. Pizzapohjaksi leivoin leipätaikinan hiivaleipäjauholla, eli jauhojen lisäksi hiivaa, kuumaa vettä 0,4 ltr ja jonkin oliivipurkin öljyt ja suolaa. Muotoilin taikinan uunipellille ja laitoin ensin n 50 asteiseen uuniin nousemaan. Kun pohja oli jonkin verran noussut, nostin lämpötilan vielä 100 asteeseen ennen kuin otin sen ulos. Alimmaiseksi levitin tomaattitiivisteen (Bio Idea), sitten Santerin putsaamat suppikset, joiden kanssa paistettiin sipulia ja valkosipulia. Pala paistia viipaloitiin suikaleiksi ja paistettiin. Kefalotiri luomufetajuustoa paloiteltuna, kivettömiä mustia oliiveja, päälle viipaloitua luomutomaattia ja paprikaa ja päällimmäiseksi raastettua emmental-juustoa. Mausteiksi hiukan mustapippuria, oreganoa, basilikaa ja salviaa. Uuniin noin 20 min 225 asteessa. Hyvää tuli.

Koivunkantosienikeitto

Kävimme tutkimassa Espoon keskuspuiston sienisatoa. Hyvinhän niitä lopulta löytyi: suppilonvahveroita, muutama kanttarelli ja pari punikkitattia, jotka paistoimme samana iltana pannulla. Kun nesteet oli kiehutettu pois lisäsin hiukan kasvisruokakermaa, suolaa ja mustapippuria ja pari valkosipulinkynttä. Sipulia ei talossa ollut, muuten olisin lisännyt sitäkin. Pöytään katettiin leipää ja sienet syötiin leivän päällä. Lisäksi kerättiin ryöpättäviä sieniä, joista suurin osa karvalaukkuja, mutta lisäksi mustarouskua ja jotakin muutakin. Ne ryöppäsin ja laitoin odottamaan jääkaappiin. Kantosieniä en yleensä poimi, kun en ole niistä ihan varma, mutta nyt koivun kannoissa ja jopa pikkukoivujen rungoissa kasvoi kantosientä, joka vaikutti niin todennäköisesti koivunkantosieneltä, että päätimme poimia ne. Kotona tutkittiin porukalla sienikirjaa ja kollektiivisesti päädyimme olettamaan, ettei niihin kuole vaikka tuntui ettei 100% varmuutta sienikirjoja tavaamalla pysty saamaan.

Tänään katsoin sitten “Parhaat Ruokasienet” kirjasta sopivan keiton reseptiä eli Koivunkantosienikeitto. Tietysti sovellettuna eli ilman sipulia, kun ei sitä edelleenkään ollut, ja huomattavasti suuremmalla sienimäärällä. Kirveliäkään ei löytynyt. Sovellus oli siis tällainen:

1 litra koivukantosienen lakkeja, joka keitetään omassa liemessään. Tosiasiassa sienet olivat niin kuivia, että piti lisätä hiukan vettä, jotteivat sienet tarttuisi kattilan pohjaan. Voin sijasta lurautin 5 ruokalusikallista Virgino öljyä.

Pari porkkanaa ja muutama maa-artisokka (respetissä oli selleri) raastettuna. Pari ruokalusikallista hiivaleipäjauhoja sekoitetaan joukkoon. Ja ruususuolaa.

Litraan kuumaa vettä sekoitettuna 1/2 dl kasvisliemijauhetta à la Sysmän Luomuherkut sekoitetaan joukkoon ja annetaan kiehua n 15 min.

Lopulta joukkoon 1 desilitraan ruokakermaa sekoitettuna kananmunankeltuainen. Tähän olin myös sekoittanut myös takapihalta hakemani ruohosipulin silputtuna ja jotain muuta – taisi olla timjamia. Sanomattakin on selvää, että kaikki raaka-aineet olivat luomua, paitsi tietysti sienet, jotka olivat metsästä (ei sertifioitu).

Tarjoillaan ruisleivän kera. Tulos oli aika mielyttävän makuinen, joskin perheen nuorimmainen suhtautui siihen hiukan epäilyksellä. Ainakaan toistaiseksi – 6 tuntia myöhemmin – kellään ei ole myrkytysoireita.

Kuvat on otettu jalustalla ilman salamaa.

Sienikastike ja linssejä

Tämä ruokablogi on tullut laiminlyötyä kevään jälkeen – on tainnut olla muutakin kuvattavaa. Mutta eilisen sieniretken kunniaksi on ainakin yksi postaus tehtävä. Jostakin syystä nyt on tullut jo pariin otteeseen vastaan mustatorvisieniä, ensin Nuuksiossa ja eilen Karjalohjalla. Lisäksi jonkin verran herkku- ja punikkitatteja.

Eilen laitettiin jo äitini luona perinteinen sienikastike, eli paistettiin voissa ja lisättiin kermaa, maustettiin sinapilla ja valkosipulilla. Tänään hiukan kevyemmin, eli paistoin sienistä veden pois, lisäsin Kolatun fetajuustopurkin öljyt pannulle kun vedet olivat suurelta osin haihtuneet, pari sipulia ja pari valkosipulin kynttä. Kerman sijaan käytinkin luomusoijakastiketta (Clearspring: Shoyu Soya Sauce), jolloin suolaa ei tarvinnut lisätä erikseen. Loraus lienee ollut sopiva, sillä sienet maistuivat erinomaisilta.

Linssikastikeohje tuli keväällä Göteborgissa Nordic Organic Conferencessa hankitusta ruotsalaisesta “Manna – En medveten kokbok”, johon reseptit on kirjoittanut Carola Magnusson. Hänellä oli erittäin piristävä puheenvuoro konferenssissa. Hyvin tiivistetysti sanottuna hänen uransa ruoan kanssa alkoi, kun hänet oli pyydetty tuuraamaan lastensa koulun keittiöön ja hän oivalsi, ettei lapsille enää tarjottu ruokaa vaan jotain laitosmössöä – ja hän rupesi laittamaan lapsille oikeaa ruokaa. Itse asiassa mieletön tarina, joka osittaa, että oikeaa ja hyvää ruokaa on mahdollista tehdä ja tarjota suurkeittiöissä jos halua on.

Joka tapauksessa linssiohje on ko kirjasta: “Svarta linser i kokossås”. 2 dl linssejä keitetään 4 dl:ssa vettä, silputaan joukkoon parin sentin pätkä purjoa ja hiukan tuoretta inkivääriä ja teelusikallinen merisuolaa. Keitetään 15-20 min kunnes linssit ovat melkein kypsiä. Kookoskastikkeeseen tarvitaan 5 dl kookosmaitoa (jatkoin hiukan maidolla, koska TerraSanan purkissa oli vain 4 dl), sitruunaruohon tilalle (sitä ei sattunut olemaan, laitoin Labbyn juustokuminamaustetta) ja chilin unohdin. Tähänkin laitetaan hiukan tuoretta inkivääriä, paprikajauhetta ja merisuolaa. Sekoitetaan ja lisätään linssien sekaan ja keitetään vielä hiukan, että linssit kypsyvät.

Lisäksi keitin maustetun riisin.

Kuvauspuoli tuli hiukan hutiloitua käsivaralta – siksi pieni syvyystarkkuus.

Muita kuvia voi katsoa blogistani (linkki sivupalkissa) ja uudessa kuvagalleriassani smugmugissa.

Makaronia ja nakkeja

Nyt mennään melkein pikaruoan puolelle. Kuvausasetuksetkin ovat edelleen samat kuin eilen, eli ei mitään parannusta siinäkään. Olen huutanut yhtä Canonin 420EX salamaa huuto.net’issä – katsotaan saanko sen tällä viikolla, niin pääsen hiukan kehittämään sitä puolta.

Luomupastaa (tricolore), Pajuniemen luomunakkeja ja haudutettua luomuparsakaalia.

Vihannesten haudutuksessa täytyy muistaa – kuten olen oppinut – ettei hauduta liian pitkään. Vihannekset eivät saa olla liian pehmeitä, joten 5 minuuttia riittää kattilan reiällisessä yläosassa (onko sillä nimikin?)

Pastan keittoon ei liity mitään kovin ihmeellistä. Jätän sen mielellään hiukan al denten puolelle – ei ainakaan saa mennä liian pehmeäksi (sekään). Kun vesi on kaadettu pois lorautan hiukan Virgino rypsiöljyä ja sekoitan.

Pajuniemen luomunakit ovat ainakin pääkaupunkiseudulla melko hyvin kaupoissa saatavilla. Otan niitä yleensä paketin jääkaappiin, niin saa jotain ruokaa laitettua tällaisena laiskempanakin päivänä.

Eli nakit pannulle ja paistumaan. Yksinkertaista ja nopeaa.

Erkki kokkaa ja valokuvaa

Bloggaamine kohdistunut viime päivinä uuteen ruokablogiin, jossa myös kuvia.

Erkki kokkaa ja valokuvaa

Bloggaamine kohdistunut viime päivinä uuteen a href=”http://erkkikokkaa.blogspot.com”ruokablogiin/a, jossa myös kuvia.

Palanut vihannesvuoka

Epäonnistumisiakin sattuu – mitä niitä peittelemään. Paistinpannulla tuppaan usein kärventämään ruokaa hiukan liikaa, mutta yleensä uuni on turvallisempi paikka. Tällä kertaa kärvensin ruoan uunissa. Mutta katsotaanpa vaihe vaiheelta:

Ensimmäisessä kuvassa luomujuurekset, jotka hiukan lohkottuna joutuivat haudutuskattilaan noin kymmeneksi minuutiksi. Mukana oli myös kukkakaalia, joka ei sattunut kuvaan mukaan. Haudutushan on kätevä kypsennyskeino, eikä siinä ainakaan tarvita öljyä. Täytyy vain varoa ettei kypsennä liikaa – paremminkin pitäisi jättää hiukan raa’aksi varsinkin jos on tarkoitus laittaa ruoka vielä uuniin niinkuin tässä.

Sipuli ja kesäkurpitsa joutuivat sen sijaan kuitenkin paistinpannulle, niinden kohdalla en oikein usko hauduttamiseen, vaikka kaipa nekin siellä kattilassa kypsyisivät. Aikaisemmasta kotiväen öljykritiikistä johtuen yritin kuitenkin paistaa mahdollisimman vähässä öljyssä. Sipuleita meni kolme – kuvassa on kuusi ihan vaan kuvauksellisista syistä.

Keittämisen jälkeen laitoin juurekset uunivuokaan. Päälle kaadoin hiukan paistetut sipulit, paistetut kesäkurpitsat, hiukan Labbyn maustesekoitusta, emmental juustoa ja Oatlyn ruokakaurakermaa. Tämän laitoin uuniin ilman kantta, jotta kiertoilma antaisi sille hiukan väriä. Tässä se virhearviointi tapahtui, sillä ritilä oli nostettava aika ylös, jotta lihat mahtuisivat myös kypsymään alapuolelle. Eli vuoka joutui liian lähelle vastuksia ja juustokuorutus kärventyi.

Luomunaudanliha palat paistoin kesäkurpitsan jälkeen pinnalta ruskeaksi ja laitoin sitten pieneen uuniastiaan (joka on muuten korelainen ruoanlaittoastia) ja laitoin astian uuniin kyspymään ja odottamaan porukan kotiintuloa. Tämäkään ei oikein onnistunut, sillä liha taisi olla uunissa liian kauan, jonka seurauksena mehut pusertuivat ulos.

Vaimo teki raikkaan näköisen salaatin. En ollut kaupassa mukana, joten en ole varma olivatko raaka-aineet luomua vai ei, mutta todennäköisesti olivat. Tuoresalaatti on kuitenkin talvella vaikea kysymys. Ostaako kotimaista vai espanjalaista? Ostaako tavanomaista vai luomua? Vai pitäisikö tuoreet salaattiainekset talvella unohtaa? Jos puhutaan tavanomaisista tuotteista, mieleen tulevat artikkelit espanjalaisesta tomaatti-, kurkkuviljelystä ym kasvi- ja varjohuoneviljelystä – mm Suomen Kuvalehdessä muistaakseni viime talvena. Sen jutun jälkeen meille ei ole espanjalaisia tavanomaisia tuotteita ostettu – jos nyt aikaisemmin siihen oli joskus haksahdettu. Tuotanto on melkoista torjunta-aineilla ja keinolannoitteilla läträämistä ja läträäjät ovat laittomia afrikkalaisia siirtotyöläisiä. Ehkä olisi oikeampaa sanoa, että työnantajat ovat laittomia, eikä työntekijöiden oikeuksista ja työturvallisuudesta juuri piitata. Kotimaisen kasvihuoneviljelyyn ei tietysti suoranaisesti liity eettisiä eikä ihmisoikeusongelmia ja tuholaistorjuntakin on biologista, joten torjunta-ainejäämistä ei ole pelkoa. Lannoitus sen sijaan on kaikkea muuta kuin luonnollista, kasvit eivät aurinkoa näe ja huoneet lämmitetään. Eli jos kasvissyöntiä nyt pidetään ilmastoystävällisenä ekotekona – niinkuin se periaatteessa onkin – niin se ei taatusti päde kasvihuonevihannesten syöntiin. Tilanne ei todennäköisesti oleellisesti parane sillä että kasvihuonetuotanto on luomua. Luulenpa, että tämän aterian luomunaudanlihan ekotase on sittenkin parempi kuin tuon salaattikulhon vaikka en osaakaan sitä laskea. Entä sitten tuontiluomu? Tomaatti ja kurkku eivät kasva ainakaan Hollannissa ilman lisälämpöä ja valoa, Espanjassa ja Italiassa keinovalon ja lämmityksen tarve on varmasti pienempi kuin täällä (jos lämitystä tarvitaan ollenkaan – en ole perehtynyt asiaan), mutta toisaalta tuotteet on kuljetettava tänne. Vaikea sanoa – laskekoon ken osaa.

Ja tässä sitten valmis ruoka lautasella. Lukuunottamatta kärventynyttä juustokuorutusta makuelämys oli ihan ok, eikä aiheuttanut suurempaa motkotusta. Niinkuin näkyy ateriakokonaisuuteen kuuluu myös kokojyväpastaa – penneä ja tietysti luomua. Sen keittämisestä ei tällä kertaa sen enempää paitsi että keitinveden poiskaatamisen jälkeen sinnekin on lurautettava hiukan Virginoa.

Lohta itsenäisyyspäiväksi

Äitikin on kylässä – jatkaakseen matkaa huomenna lentökentälle ja Englantiin. Itsenäisyyspäivän kunniaksi tarjotaan lohta, jonka laittamiseen myös äiti osallistuu – vaimo laittaa juurekset vuokaan.

Kala on terveellistä ja sitä pitäisi syödä kerran viikossa. Ongelma on vain, mitä kalaa? Varmaan mitä vain, mitä on itse kalastanut lähivesiltään -tietysti olettaen, ettei sen takia ole ajeltu autolla tai moottoriveneellä kovinkaan pitkälle. Tai kaupastakin ostettuna kotimainen luonnonkala merilohta lukuunottamatta. Mutta ylipäänsä kalastetun luonnonkalan ongelma on, että se on monellakin tavalla luonnon kannalta kestämätöntä. Nykyiset valtavat kalasaaliit ovat valtamerten ryöstökalastusta – mitä useimmiten vielä tuetaan. Kalakannat ovat häviämässä ja sen ekologisia vaikutuksia ei varmaan täysin tiedetäkään. Yhtenä esimerkkinä on tonnikala, joka sushi-villityksen levitessä ympäri maailmaa on johtanut tonnikalan lähes hävittämiseen maailman vesistä – viimeksi Välimerestä. Lisäksi on tietysti kysymys delfiinien jäämisestä kiinni ajoverkkoihin ja hukkumisesta. Tästä syystä onkin kehitetty kestävän kalastuksen sertifiointi-järjestelmä (Marine Stewardship Council). MSC sertifioituja tuotteita on tiettävästi Suomenkin kaupoissa joitakin tarjolla, mutta itse en ole niitä vielä havainnut.

Kokonaan toinen kysymys on sitten viljelty kala. Hiukan ristiriitaisesti luonnonkala ei voi olla luomua, mutta viljelty kala voi. Siis jos se on tuotettu ympäristöä kuormittamatta luomurehulla ja ilman väriaineita, antibiootteja ja hormoneja. Luomukalaa ei Suomessa ole markkinoilla, mutta muualla Euroopassa sitä löytyy. Suomessa kirjolohi aiheuttaa 2-3% vesistöjemme typpi- ja fosforipäästöistä, mutta pistekuormituksena kalankasvatuksen rehevöittävä merkitys on todella merkittävä. Valitako siis suomalaista vai norjalaista kasvatettua lohta? Kysymys on kai lähinnä siitä haluaako rehevöittää Itämerta vai Atlanttia. Usein ajattelen kyynisesti, että Atlantti on suuri ja sitäpaitsi kauempana. Valinta on vaikea, enkä oikein tiedä mikä olisi oikein. Hiukan kalankasvatuksen ympäristövaikutusten pohdintaa täällä.

Joka tapauksessa tässä se on: kirjolohifile – vai oliko tämä Norjan lohta – en edes muista kumpaa ostin.

Tässä sitten lohi ennen uuniin menoa. Niinkuin näkyy, hiukan estetiikkaakin on harrastettu. Lohen lisukkeina herkkusientä, sipulia, ruusukaalia ja punajuurta. Fileeseen on tökitty valkosipulin kynnen suikaleita ja päälle siroteltu murskattua merisuolaa, punaista Dubaista ostettua “Fish Masalaa” – johon liittyy oma tarinansa – ja vielä Labbyn Tillin tallin kalamaustetta ja päällimmäiseksi luomukauralesettä (Myllärin Luomu). Ja kaiken päälle 2 dl GoGreen ruokakermaa.

Seuraavassa kuvassa lopputulos. Kalan päälle levitetty kerma on edelleen valkoista. Olisi varmaan pitänyt muistaa laittaa kiertoilmauuni päälle niin se olisi saattanut antaa enemmän väriä pintaan. Taustalla uunijuurekset ja taaimmaisena riisi, joka on valmistettu samalla taktiikalla kuin risotot aikaisemmin, mutta ilman lisukkeita mausteita lukuunottamatta.

Viininä tarjottiin valkoista Baron Heyl Estate Rieslingiä– luomua tietenkin – jota saa noin kympillä Alkosta. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Toinen risotto

Melko mielikuvituksetonta tietysti, mutta toinenkin ruokalaji on risotto. Kun perheen varsinainen kasvissyöjä ei ollut kotona, niin tällä kertaa jauhelihan kanssa. Lähtöasetelma oli hyvin samankaltainen kuin viimeksi, mutta yritin saada siitä parempia kuvia. Keittiössä keskeinen kuvaamisen ongelma on valaistus, jonka olen ratkaissut käyttämällä salamaa. Siinä on hiukan harjoittelemista, sillä yleensä vältän sen käyttöä. Tällä kertaa salama on kameran päällä, mikä on tietysti väärin. Se on suunnattu jonnekin ylöspäin, jolloin ei aiheudu niin jyrkkiä varjoja, mutta tehoa menetetään. Kun kuitenkin pitäisi myös saada syvyysterävyyttä, eli pidän aukkona f11, niin valotusaika on salamasta huolimatta pitkä ja tällä kertaa käytin jalustaa. Se olikin suurin edistysaskel viime kertaan verrattuna, jolloin kuvasin vielä käsivaralta. Liike-epäterävyyttä ei nyt ole, mutta ei ole syvyysrterävyyttäkään tarpeeksi. Salaman käyttöön pitää vielä perehtyä – löysin siihen tarkoituskseen hyvän nettisaitin: Strobist. En ole vielä syventynyt siihen kunnolla, mutta lähtökohtana taitaa olla usean salaman käyttö orjasalamina radiolähetinjärjestelmän avulla.

Ensimmäisessä kuvassa piti taas olla resepti, mutta unohtuihan siitä useampikin asia. (Olisikohan polarisaatiosuodin estänyt tuon jauhelihapakkauksen heijastuksen?). Syntiä tehdään taas, eli kesäkurpitsa ja harkkusienet eivät ole luomua. Kuvasta puuttuu sipuli. Lisäksi ainakin sipuli puuttuu kuvasta.

Samat mausteet kuin viimeksi ja valkosipuli viipaloituna ensin pannulle

ja sitten riisi.

Kaupasta löytyi luomuruusukaaleja, joten tässä muutama menossa puolikkaina kesäkurpitsan seuraksi.

Maa-artisokan käsittely sama kuin viimeksi.

Lisäksi paistetaan sipuli

ja herkkusienet

ja jauheliha. Tämä on Lihakonttorin luomunaudan jauhelihaa, jota olime ostaneet Ison Omenan Citymarketista. Juuri eilen saimme pitkästä aikaa Labbyn kartanon lähetyksen. 30 kg luomupihvilihaa (Hereford karjaa), josta puolet jauhelihaa ja toinen puoli paistilajitelma ja ulko- tai sisäfile. Kokolihat jääkaappiin “riippumaan” ja jauhelihat pakkaseen.

Tässä yhteydessä pitäisi pitää naudanlihan puolustuspuhe. Itse en lähes koskaan syö sikaa – johtuneeko siitä, etä asuimme lapsena ollessani Turkissa, jossa sitä ei syöty, tai sitten siitä, että siankyljys oli 70-luvulla kotona se yleisin kotiruoka ainakin sen jälkeen kun äiti lähti. Vielä vähemmän syön kanaa. Lihantuotanto ei pääsääntöisesti ole kovinkaan eettistä toimintaa (eikä broilerituotanto varsinkaan), joten on suosittava sellaista lihantuotantoa, jossa eläimet sentään pääsevät ulos laitumelle toteuttamaan lajinmukaista käyttäytymistä: siis pihvinautaa ja lammasta. Luomuna tietysti kaikki nautaeläimet ja sikakin pääsevät ulos. Luomukanaa Suomessa ei tuoteta (siis lihaksi – munituskanojen liha menee lopulta minkeille). Mutta se, mikä minua kismittää nykyisessä ilmastokeskustelussa, on että nauta olisi muka kotieläimistä pahin kasvihuonekaasujen aiheuttaja. Ottamatta tässä kantaa sen tarkemmin metaanipäästöihin ym, oleellista on se, että lihantuotannon hiilidioksidipäästöt ovat aina suuremmat kuin kasvintuotannon. Siis kaikki kasvissyöjiksi vaan! Mutta naudan ja muiden märehtijöiden lihan tuotannon  puolustus on se, että ne jalostavat sellaista karkearehua, jotta ihminen ei pysty syömään. Siis apilaa, joka typensitojakasvina on keskeinen ja välttämätön elementti kestävässä maataloustuotannossa – siis luomussa – ainakin näillä leveysasteilla. Sensijaan sika ja kana syövät ihmiselle kelpaavaa ruokaa ja siksi niiden suorittama “jalostus” on turhaa. Siis luomunautaa voi syödä kohtuudella. Nimittäin kestävän maatalousjärjestelmän kannalta katsottuna naudanlihaa ei varmasti tarvitse tuottaa niin paljon kuin länsimaissa nykyään lihaa syödään. Ja tarvitaanhan maitoakin.

Lähikuva valmiista sekoituksesta – ei tietysti kovin esteettistä…

Ja valmista tuli. Tällä kertaa ruokapöytäkeskustelu oli hiukan kriittisempää – varmaan siksi koska vaimokin oli pöydässä. Gourmet-kokki illuusiota ei siis päässyt syntymään. Keskustelua käytiin ruoan rasvaisuudesta (liikaa Virginoa lurahtanut joka välissä) ja kun kuvaamisesta tuli puhe – myös sen epäesteettisyydestä. Ehkä tässä vielä joskus kypsyy siihenkin ajatukseen, että ruokaa pitää koristella… Ainakin syntyisi kauniinpia valokuvia, vaikka ei se makuun vaikuttaisikaan. Mielenkiintoista nähdä miltä tämän blogin kuvat näyttävät vuoden kuluttua.

Tofu risotto

Ensimmäinen bloggaus. Ruoka oli hyvää, mutta valokuvaus ei. Homma tuli aloitettua vähemmän vakavasti ja ensimmäiset kuvat otin käsivaralla ilman salamaa, jolloin kuvat olivat tietysti epätarkkoja. Sitten otin kameran omalla salamalla, mutta eihän siitäkään kunnollista tule. Sitten kunnollinen salama (Speedlite 580) kiinni kameraan ja salaman suunta kattoon. Sitten oli asetukset hakusessa, mutta pienellä hakemisella – ilman että ruoka paloi pohjaan – keksin miten salaman tehoa ETTL asennossa säädetään. Eli valotus -1:een, niin ei mene valkoiset alueet puhki. Tosin valotusaika jäi liian suureksi, kun yritin saada syvyysterävyyttä, mistä johtuen pieniä varjoja kuvissa.

Kokkaamisen filosofia: En juurikaan jaksa lukea reseptejä, koska silloin kuitenkin joutuu toteamaan, ettei tarvittavia raaka-aineita ole kaapissa ja hommasta ei tule mitään. Joitakin ideoita voi yrittää poimia sieltä täältä, mutta lähtökohta on yleensä niissä raaka-aineissa, mitä käsillä on. Eli raaka-aineita pöydälle ja siitä se lähtee.  Kuvassa on sellaistakin, mitä ei sitten tullutkaan käyettyä. 

Mitään reseptejä ei tässä ole myöskään tarkoitus antaa. Joka tapauksessa vakavissaan kokkaavat ovat varmaan koko 
meikäläisen hommasta kauhuissaan. Toisaalta luulisi, että suomalaisissa kodeissa tehdään monenlaista… Ehkä tämä motivoi kehittymään sekä kokkaamisessa että valokuvaamisessa – se tässä kaiketi on mahdollinen motiivi. Olenkin kotiväelle vihjaissut, etä kannattaisi synnyttää sellainen illuusio, että olen hyväkin gourmet-kokki, niin se voi alkaa toteuttamaan itseään. Saapas näkee…. Toinen kokkaamisen lähtökohta on se, että käytetään oikeita raaka-aineita – ei siis valmisruokia (eihän se olisikaan kokkaamista). Ja kolmas, että raaka-aineet mahdollisuuksien mukaan (ei tosin aina) ovat luomua. 

Risoton tekeminen lähtee minulla siitä, että kaadetaan kannelliselle paistinpannulle luomurypsiöljyä (Virgino). Syyllistyn yleensä melko runsaaseen öljyn käyttöön, mutta kun käyttää terveellisiä kasvisöljyjä siitä ei pitäisi olla haittaa – päinvastoin. Sitten tuupataan pannulle mausteet – tässä tapauksessa “Seasoned Pioneers” sarjaan kuuluvaa “Organic Kashmir Masalaa” ja melko runsaasti Labbyn Mausteyrttiseosta. Ensinmainitun valmistajan mausteita ostin useita erilaisia Bristolissa luomumarkkinoilta, jälkimmäinen on toki kotimainen. Lisäksi pari valkosipulin kynttä viipaloituina. Kun mausteita on hieman lämmitellyt öljyssä voi lisätä riisin. Käytän tummajyväistä esikypsytettyä (parboiled) riisiä, joka on ostettu suoraan hollantilaiselta tukkurilta. Samalla olen laittanut vettä kiehumaan vedenkeittimeen ja kun riisiä ja mausteita on paistettu tarpeeksi, lisään vedenkeittimestä kiehuvaa vettä (vedenkeitin on muuten kaikkein ekologisin tapa keittää vettä). Taktiikka on se, että vettä lisätään vähän kerrassaan kunnes riisi on kypsää. Vaihtoehtona olisi tietysti mitata suoraan oikea määtä riisiä ja vettä. Joka tapauksessa kansi päälle. 

Samalla muita risoton aineksia paistetaan valurautapannulla. Ensimmäisenä ohuiksi viipaleiksi pilkotut luomu-maa-artisokat ja porkkanat. Ehkä vielä herkullisemmat maa-artisokat saa, jos ne ensin keittää ja sitten viipaloi ja paistaa, mutta siihen olin nyt liian laiska – sitäpaitsi lisään ne kohta risoton sekaan ja siellähän kiehuvat. Hiukan Oatly ruokakermanvastiketta (apua- tämä ei ole luomua) sekaan, ei kuitenkaan niin paljon että juureksissa olisi nestettä kun ne kaataa riisin sekaan. Sitten paistetaan maustamaton tofu (Soya Oy). Tofu on aina ollut minulle ongelma – miten siitä tehdään hyvää?

Nyt pilkoin sen melko pieneksi ja paistoin öljyssä (edelleen Virgino). Kun tofu oli ruskistunut kaadoin sekaan vielä soijakastiketta tyyppiä tamari, mutta tämä pullo on tuotu Koreasta ja tietysti luomua.

Kun soijakastike on imeytynyt tofuun (siis soija soijaan) kaadetaan sekin riisin sekaan. Riisin kypsymisaika on n 10 min, mutta kun sitä tässä vaiheessa ehtii maistamaan, se on edelleen hiukan raakaa eli aikaa ei ole mennyt kovin paljoa. Hiukan lisää vettä sekaan, kansi kiinni ja porukka ehtii kattaa pöydän ennen kuin se on valmista. Ja lapset tykkäsivät – kaikki meni ennenkuin vaimo ehti kotiin. No, täytyy joka tapauksessa tehdä toinenkin kerta, että saadaan parempia kuvia.